Muutos tarvitsee mahdollisuuden.

Kuka haluaa muutosta? ME! Kuka Haluaa muuttua? Minä. Haluamme muutosta porukalla, mutta todellisuudessa muutos tapahtuu aina henkilökohtaisella tasolla. Kukaan ei voi muuttua toisen tahdosta. Muutos lähtee aina itsestä.

Unelman toteutuminen vaatii oikeassa hetkessä rohkeaa hyppyä tuntemattomaan. Vaikka mielikuvissa näkisi pitkälti sen kaiken, mitä on edessä. On se silti vielä toteutumaton todellisuus. Mielikuva mihin pitää uskoa ja luottaa. Ymmärtää se kaikki sitten kun on aika ymmärtää.

Haluan muistuttaa, että hyppy tuntemattomaan on mahdollisuus. Muutokselle on hyvä antaa aikaa. Valmisteluja muutokseen tarvitsee itselle oman tarpeen verran. Muutokseen valmistautuessa on hyvä ottaa huomioon epäilyksen hetket.

Kun ihminen haluaa muutosta; muutoksen halu lähtee ihmisestä itsestään. Silloin kaikki muutoksen esteetkin löytyy ihmisestä itsestään. Muutoksen keskellä tärkeää on puhua. Ottaa vastaan muiden ajatuksia asiasta. Huomioda ne. Muutos aiheuttaa itsessä tuntemattoman pelkoa, niin myös läheisissä. Siksi puhutaan yhdessä. Jokainen yksilö on kuitenkin loppuviimein vastuussa vain omista tunteista. Huomioi toisen pelko mutta älä ime sitä itseesi.

Pelko ei kuitenkaan ole muutoksen este. Muutoksen este on se että, pelko ohitetaan. Kasvaessa muutokseen, tulee ymmärtää että, muutos pelottaa. Itselle sopivan lopputuloksen saavuttamiseen, tarvitsee itselle myöntää pelkäävänsä muutosta. Ja sitouduttava kohtaamaan pelko niin, että tuntee olevansa pelon yläpuolella. Sen jälkeen pelosta tulee muisto, mistä jatkossa voi vain oppia.

Onko tuntemattoman pelossa pitkälti kyse siitä että, pitää mennä epämukavuus alueelle? Kaikki on uutta ja kaikki uusi pitää opetella. Miten minä voin siitä kaikesta selvitä? Miten voimme siitä kaikesta selvitä?

Muutos tarkoittaa aina että, pitää uskaltaa muuttua. Minun pitää uskoa itseeni, että voin oppia. Minun pitää luottaa itseeni, että voin uskoa asioiden sujuvan suunnitelman mukaan. Minun pitää ymmärtää että, suunnitelmiin voi tulla mutkaa, mutta silti uskoa ja luottaa. Jatkaa oppimista sen sallimalla tavalla. Ja uskaltaa nähdä mutkan tarkoitus. Minun ei tarvitse hätääntyä.

Uskallanko silloinkin kun tarvitsee uskoa ja luottamusta näkemään vaikeuden yli? Jotta voi saavuuttaa sujuvuuden, muutoksen aiheuttamasta mylleryksestä. Vai pääseekö tuntemattoman pelko harteille kertomaan että, paluu entiseen on lyhyempi ja helpompi tie.

Jokainen hetki, on uusi mahdollisuus!

#oletonnistunutoppimaan

Viha,-rakkaus ja kateus

Vihan tarkoitus on rikkoa. Vihan tarkoitus on pelästyttää. Vihan tarkoitus on tehdä elämästä tukalaa.

Rakkauden tarkoitus on saada vihan ymmärtämään rakkauden lopultava voittavan. Koska rakkaus on kärsivällinen. Viha on pelokas hätiköimään. Kärsivällisyys on aikaa. Rakkaus voi ottaa etäisyyttä. Koska rakkauden ei tarvitse sietää paheksuntaa. Rakkauden luokse voi aina palata oppimaan lempeydestä.

Kateus toista ihmistä kohtaan, on loistava esimerkki kateudesta; mitä kateudesta voi oppia. ”Kalehdin toista, koska hän on saavuttanut jotain. Miksi tunnen näin? Miksen itse voisi samaan? Mikä minua estää?” Kateus on pahimmillaan valtaa, millä pakottaa itsensä epäonnistumaan jatkuvasti. Suostunko kateuden valtaan? voisin kysyä itseltäni kun huomaan kadehtivan toisen osaa.

Tiedostamaton viha rikkoo tuosta vain tärkeitä ihmissuhteita. Niitä ihmissuhteita, missä rakkaus on näkyvää. Niitä ihmissuhteita viha haluaa vältellä. Viha auttaa tuntemaan kateutta. Kateus auttaa tuntemaan huonoksi. Huono kannustaa olla yrittämättä. Parempi vain sulkea pois yksilö elämästä. Vältellä häntä, ettei hän muistuttaisi kaipuusta.

Niin kauan on elämä tukalaa, kun suostuu vihan sitä ohjaamaan.

Haluan olla rohkea. Haluan kannustaa aikuista löytämään lapsellisen rakkauden. Mikä kannustaa heittäytymisen elämään. Kun rakkaus saavuttaa sydämmen. Tulee tahto irrottautua vihan kahleista, kokemaan hyvää. Nauttimaan rakkaudesta. Rakkautta on jatkuvasti ympärillä, jos vain suostuu rakkauden lempeyttä vastaanottamaan. Viha pitää puhdistaa rakkauden päältä. Mielen muutoksella, toisinaan vuosien työllä. Toisinaan hetkessä. Kunnes olet valmis, tai lähellä. Tunnet sen.

Vihan etsiessä lempeyttä. Tarvitsee silloin aikaa ja rohkeutta. Luottamusta että, voi löytää. Rakkauden etsimiseen, ei tarvitse toisen ihmisen lupaa. Rakkauden etsimiseen tarvitsee toiselta ihmiseltä kannustamista.

Sinä olet arvokas ihme!

#oletonnistunutoppimaan

Olen kiitollinen

Kiitos sinulle, halustasi lukea blogiani ❤️

#Oletonnistunutoppimaan perustuu kiitollisuuteen elämästä. Elämän ihmeellisyydestä. Siihen miten pienestä tai jopa oudosta asiasta voi olla kiitollinen. Miten tärkeää onkaan kiittää elämän opetuksesta.

Kiitollisuutta voi harjoitella. Minä olen harjoitellut kiitollisuusmeditaation avulla, olen lukenut kiitollisuudesta. Olen halunut oppia tuntemaan kiitollisuutta. Kiitollisuudella on iso merkitys näkemään elämä ympärillä. Ja itsessä.

Tänään olen tuntenut kiitollisuutta siitä, että meillä käy perhetyö. Mikä mahdollistaa minun hengähtää pari tuntia keskellä päivää.
Kävelin itsekseni metsään, mieli tänään maassa kirkkaalla säällä. Surusta, murheesta ja menetyksistä. Omasta ja toisen. Miksi minä niitä mietin. Miksi. Sisäinen ristiriita nuhtelee; mitä mietit. Ei niitä tarvitse miettiä. Mitä mietin, ei ne ole asioita. Mitä pitäisi surra.
Metsä on kuitenkin minulle ulkoinen turvapaikka sisäiselle turvalleni. Paikka missä voin heittäytyä tuntemaan. Metsä on paikka. Missä on sopivasti valoa ja varjoa. Sopivasti suojaa. Sopivasti tilaa.

Olen suostunut vastaanottamaan tunteeni, niiden aiheuttamasta kivusta huolimatta. Olen matkannut uudestaan sen ahtaan synnytyskanavan luottamalla, että kaikki se on oman elämän arvoista.
Minä työstän ylisukupolvien ylittäviä suruja, murheita ja menetyksiä. Minä olen saanut rohkeuden lahjan vastaanottaa tietoisuuteen tukahdutettuja tunteita. Olen elänyt sen tietoisuuden kanssa. Tietämättä miksi minä näin paljon ymmärrän. Minulla on tehtävä tuoda tunteet
päivänvaloon. Tehtävä ei ole helppo, mutta en ole tehtävän kanssa yksin.

Siksi minä kirjoitan. Koska sille on tarkoitus. Välittämisen suunnitelma.

Olet rohkea ja arvokas. Tarkoin suunniteltu ihme. ❤️

Kun hengität. Olet elossa. Elämä on arvokas lahja. ✨

#oletonnistunutoppimaan