Viha,-rakkaus ja kateus

Vihan tarkoitus on rikkoa. Vihan tarkoitus on pelästyttää. Vihan tarkoitus on tehdä elämästä tukalaa.

Rakkauden tarkoitus on saada vihan ymmärtämään rakkauden lopultava voittavan. Koska rakkaus on kärsivällinen. Viha on pelokas hätiköimään. Kärsivällisyys on aikaa. Rakkaus voi ottaa etäisyyttä. Koska rakkauden ei tarvitse sietää paheksuntaa. Rakkauden luokse voi aina palata oppimaan lempeydestä.

Kateus toista ihmistä kohtaan, on loistava esimerkki kateudesta; mitä kateudesta voi oppia. ”Kalehdin toista, koska hän on saavuttanut jotain. Miksi tunnen näin? Miksen itse voisi samaan? Mikä minua estää?” Kateus on pahimmillaan valtaa, millä pakottaa itsensä epäonnistumaan jatkuvasti. Suostunko kateuden valtaan? voisin kysyä itseltäni kun huomaan kadehtivan toisen osaa.

Tiedostamaton viha rikkoo tuosta vain tärkeitä ihmissuhteita. Niitä ihmissuhteita, missä rakkaus on näkyvää. Niitä ihmissuhteita viha haluaa vältellä. Viha auttaa tuntemaan kateutta. Kateus auttaa tuntemaan huonoksi. Huono kannustaa olla yrittämättä. Parempi vain sulkea pois yksilö elämästä. Vältellä häntä, ettei hän muistuttaisi kaipuusta.

Niin kauan on elämä tukalaa, kun suostuu vihan sitä ohjaamaan.

Haluan olla rohkea. Haluan kannustaa aikuista löytämään lapsellisen rakkauden. Mikä kannustaa heittäytymisen elämään. Kun rakkaus saavuttaa sydämmen. Tulee tahto irrottautua vihan kahleista, kokemaan hyvää. Nauttimaan rakkaudesta. Rakkautta on jatkuvasti ympärillä, jos vain suostuu rakkauden lempeyttä vastaanottamaan. Viha pitää puhdistaa rakkauden päältä. Mielen muutoksella, toisinaan vuosien työllä. Toisinaan hetkessä. Kunnes olet valmis, tai lähellä. Tunnet sen.

Vihan etsiessä lempeyttä. Tarvitsee silloin aikaa ja rohkeutta. Luottamusta että, voi löytää. Rakkauden etsimiseen, ei tarvitse toisen ihmisen lupaa. Rakkauden etsimiseen tarvitsee toiselta ihmiseltä kannustamista.

Sinä olet arvokas ihme!

#oletonnistunutoppimaan

Kuunnellaan meidän poikia

Poikia pitää arvostaa. Poikia pitää kuunnella. Pojasta ei pidä olettaa. Poika on arvokas yksilö.

Pojat osaa rakastaa, poikia pitää rakastaa. Pojille pitää puhua, pojat osaa puhua. Poikaa pitää kuunnella, poika osaa kuunnella.

Omalla matkallani huomaan usein surevani sitä, miten huomaan aikuisten miesten kärsivän menneisyyden kivuista. Niiden käsittely sattuu miestä niin että pahimmillaan terveys pettää. Mies tahtoisi ehkä parantua. Mutta menneisyyden haitalliset tunnekokemukset pitää tiukasti otteessa.

Haluan että, miesten hyvinvointia arvostetaan siinä kuin naistenkin. Ja miesten oikeuksia ajetaan ja pidetään yllä yhteiskunnassamme. Haluan kannustaa miehiä kuulostelemaan vointiaan rohkeammin. Aikuinen on aina esimerkki nuoremmille.

Toivon ihmisten pohtivan, mitä tunne ajatuksia vastakkainen sukupuoli itsessään herättää. Olkoon se hyvä tai huono. Pohdi kenen mallia toistat. Hyvässä tai pahassa. Voisimme haastaa itsemme ajattelemaan toisistamme hyvää. Palauttaa arvostus sukupuolillemme. Voimme alkaa aidosti välittää toisistamme.

Rakastan ja arvostan lapsiani sukupuolesta riippumatta. Ja haluan heillä kaikilla olevan mahdollisuus pärjätä omassa sukupuolessaan tulevaisuudessa arvokkaimmalla mahdollisella tavalla.

#oletonnistunutoppimaan







Y K S I N Ä I S Y Y S

Yksinäisyydestä on hyvin haastavaa kirjoittaa. Yksinäisyyden kokemus on henkilökohtainen. Yksinäisyydestä kärsivä voi olla kuka tahansa. Yksinäisyyden voi haluta peittää, kuin se olisi riippuvuus ongelma minkä haluaa häpeän takia pitää salassa läheisiltä. Ja itseltään.

Minulla on tänään halu kirjoittaa asiasta, koska haluan eri-ikäisten ihmisten ymmärtävän miten traumaattisesta asiasta yksinäisyydessä on pahimillaan kyse. Mitä ihminen voikaan peitellä kuorensa alla. Kun ulkopuolinen katsoo sinun olevan ihan ok mutta vetäytyvä, kova ja erilainen. Joku haluaisi sinuun tutustua, mutta et uskalla antaa sille enää mahdollisuutta.

Ennen yläastetta, en ollut onnistunut luoda itselleni pysyviä kaverisuhteita. Yläasteen aikana huomasin kärsivän juurettomuudesta. Ja erilaisuudesta.
Kerkesin kokemaan liian monta hylkäämis kokemusta peruskoulun aikana. Olin päivittäin epävarma, riittääkö minulle kyseiselle päivälle kaveria.
Huomasin ajattelevani jatkuvasti: Pysyn varalta vähän etäällä. Jos en kelpaakkaan, ei sitten satu niin paljon.

Yksinäisyys hävettää. Yksinäisyys sulkee ihmisen kuoreensa. Pelottaa. Muuttuu hän varovaiseksi kaikkien ihmissuhteiden kanssa. Hylätty ihminen menettää luottamuksen kaikkiin ihmisiin, erityisesti itseensä. Yksinäisyys tuhoaa ihmisyyden. Mutta yksinäinen kokee turvallisemmaksi tuhoutua, kuin ottaisi uuden riskin tulla hylätyksi.

Yksinäisyys ole koskaan yksinäisyydestä kärsivän ihmisen vika. Aina löytyy tutkimalla selityksiä, miksi ihminen on ennemmin yksin kuin jatkuvasti altistuisi hylkäämisen aiheuttamaan häpeä kokemukseen.

Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee kaverisuhteissaan rohkaisevaa aikuisen kannustusta. Ja silloin rohkean aikuisen tukea, kun kaverisuhteissa on kiistaa tai muuta selviteltävää. Lapsen puhuessaan tuskastaan, aikuinen ei saa ohittaa lapsen kärsimystä vähättelemällä. Silloin pitää pystyä olla rohkea aikuinen ja hoitaa lapsen asiat kuntoon. Aikuinen pyytää herkästi ulkopuolista apua.

Yksinäisyyden kahleet voi purkaa itsestään silloin kun kokee ympäristön turvalliseksi. Silloin kun voi itselleen myötää olevansa yksinäinen ja kärsivän siitä. Silloin antaa itselleen luvan vapautua yksinäisyyden kahleistaan.

Yksinäisyydestä vapautuminen ei tarkoita sitä, että sinulla pitäisi olla liuta kavereita ympärillä näyttääkseen maailmalle, että nyt en ole yksin. Yksinäisyyden tunne on sinussa sisällä. Silloin vapaudut yksinäisyydestä, kun koet sen sydämmessäsi.

Vaikka minulla on vuosia ollut puoliso ja lapset vierellä. Ei yksinäisyyden häpeää napin painalluksella poisteta. Olen vahvistanut luottamusta itseeni puhumalla, kohtaamalla ja heittäytymällä luottamaan vaikka siinä olisi kuin hylkäämisen kuviteltu uhka käsillä. Kaikki se työ on kuitenkin vahvistanut hyvää ja turvallisuutta. Ja riittää kun luottaa hetkessä.

Juurtuminen Kouvolaan, on ollut minulle lottovoitto. Minun turvapaikka. Minua ei haittaa se, että niin moni ihminen narisee Kouvolasta. Minulle riittää se, että minulla on täällä turvallista.

Lasten kautta olen päässyt näkemään normaaleja ikään kuuluvia kaverisuhteita; mitkä kestää erimielisyydet. Eikä ne silti hajoa. Heidän kautta olen oppinut, että tänään on tämä aika. Ja tässä hetkessä ei ole enää läsnä kokemani yksinäisyys silloin. Heidän takia olen ollut valmis tekemään mitä vain etten anna pelkoni vaikuttaa silloin kun pitää toimia.

Minulla on nyt hyvä olla itseni kanssa. Minulla on perheen turva ja rakkaus. Olen kiitollinen monille ihmisille. Niiden suhteiden rohkeudella; rohkenen kannustamaan että, tärkein ystävyys suhde itsellesi olet sinä itse. Kaikki itsesi lisäksi on plussaa. Sinä olet arvokas, kokemuksistasi huolimatta. Toivon, ettei kenenkään ihmisyys kärsisi yksinäisyydestä. Toivon että, tulet nähdyksi ja kuulluksi.

Ja olenhan vasta nuori. Ja valmis vastaanottamaan elämääni vapauden, luottamuksen ja itseni ilmaisemisen kyvyn. Minulla on arvokas elämä rakkaimpieni kanssa.

#oletonnistunutoppimaan

Sairastuminen perheessä

Haluan nostaa tärkeää näkökulmaa aiheesta; Sairastuminen perheessä. Saako läheiset helposti tukea, mikäli perheessä yhtäkkiä sairastutaan?

Osaamme herkän myötunnon taidon fyysisen sairastumisen puolelta.

Löytyykö herkkyys silloin jos kyse onkin henkisen puolen sairastumisesta?


Henkinen, kuin fyysinen sairaus järkyttää perheessä aina jokaista ihmistä yksilöllisesti. Oma tai läheisen sairastuminen on aina kriisi.
Johon jokainen tarvitsee asianmukaista keskusteluapua.

Miksi sairastuvan kannalta on olennaista; että koko perhe saa asianmukaista apua.
Siksi, että sairastunut voi parantua rauhassa.

Fyysinen sairaus ilmenee yleensä hetkessä, kun tapahtuu vaikka vakava onnettomuus. Ja se on helposti näkyvää.

Henkinen sairaus on taas vaikeasti tunnistettavissa. Kun henkiseen sairauteen haetaan apua. On yleensä tilanne se, että jokin asia kärjistää sairauden niin että, apua on saatava ulkopuolelta. Ennen sairauden kärjistymistä, on se ehtinyt kylvää perheen sisälle pelkoa, hämmennystä ja häpeää.

Sairauden kärjistymisen hetkellä; on herkin hetki tarjota apua hätääntyneille läheisille. Hetki voi olla hyvin huojentava. Silloin jos sijaiskärsijän huoli ohitetaan. Kasvaa pettymys sisällä entisestään. Löytyykö ammattilaisilta herkkyyttä tunnistaa nämä herkät hetket?

Vai, kehittyykö tämän kaltainen herkkyys; vain kokemuksen kautta?

Henkisestä sairaudesta voi parantua! Henkisessä sairaudessa on pitkälti kyse siitä että, on ollut liian pitkään itseltä kadoksissa.

Kukaan ihminen ei tahallaan sairastu niin fyysisesti, kuin henkisestikkään.
Olisipa jokaisella ihmisellä todellinen halu löytää itsensä. Varsinkin viimeistään silloin kun on siinä ratkaisevassa risteyskohdassa. Löytyisipä meille viimeistään silloin vierelle ihminen, kuka omistaa tälläisen herkkyyden.

Jouduin itsekin henkisesti koville; koska käytin voimiani jatkuvasti kokemieni puhumatta jääneiden vanhojen asioiden pohtimiseen.
En voinut antautua itseni hoitamiseen ennen, kuin varmistin läheiseni saavan tilanteessa asianmukaista tukea. Minä olen kiitollinen; että olen saanut vierelle tälläistä herkkyyttä omaavia ihmisiä.

#oletonnistunutoppimaan

Tunnustan itseni huonoksi oppilaaksi kouluaikoina.

Lapsuudessani muutettiin paljon. Minun tarinani perustuu pitkälti siihen, miten pienestä voin tuntea kiitollisuutta. Mikä voi taas toiselle olla aivan itsestäänselvyys.

Muuttaminen loi paljon mahdollisuuksia nähdä eri kaupunkeja. avarakatseisuutta ja heittäytymistä uusiin tilanteisiin. Muuttamisessa on kuitenkin aina kääntöpuoli. Jatkuva ulkopuolisuuden tunne jätti pieneen turvattomuuden tunteen. Opin tavan juosta itseä pakoon pienestäkin houkutuksesta.

Lapsi väsyy muutoksen luomalle paineelle. Lapsi ei ehdi kasvamaan henkisesti. Lapsi tarvitsee ikäisiään peilikuvia, juurtuakseen tuttuun turvalliseen ympäristöön. Lapsi tarvitsee kannustusta, että kelpaa ja on hyväksytty ympäristöön missä kasvaa. Lapsi tarvitsee aikuisen kuka huomaa jos lapsi kärsii.

Olin elännyt mahdollisuuksien illuusiossa. Kaikki on mahdollista muutoksessa.

Viimeinen peruskoulun aikainen muutto läimäytti koko karuuden päin tauluani:

Minulla ei ole yhtään kaveria. Minulla ei ole yhtään ikäistäni kaveria, kenen kanssa minulla olisi yhteinen historia. Jäin keskusteluista ulkopuolelle ja hakeuduin sivummalle. Häpeä otti vallan. Olin kuvitellut olevani mielenkiintoinen perosoona kertoessani jatkuvista muutoistani. Kunnes hyvin pian huomasin kavereiden keskittyvän muistoihin ja arkeen missä he ovat jo vuosia olleet. Olin jo aikoja sitten jäänyt oman tarinan vangiksi.

Yläaste meni lopulta kohdaltani penkin alle. Olin tyttö, joka sai luokan huonoimmat arvosanat. Olin se, kuka valittiin liikunnassa joukkueeseen viimeisenä, koska olin tuntematon. Motivaationi oli nolla. Istuin koulussa, koska oli pakko ja en osannut sanoittaa pahaaoloa. Tunnistin sen kyllä, mutta peitin sen olevani sellainen miksi minut ulkopuolelta luotiin. Koulun käynnistä meni loputkin motivaatiot. Häpesin osaamistani. Häpesin itseäni koska olin, mutta en ollut olemassa.

Muistan miten moni opettaja osasi kannustaa vain hyviä oppilaita. Minä luin kannustukset niin että, elämäni taitaa olla eletty.

Opettaja kannusti oppilaitaan saamaan heihin opiskeluintoa näin; Ette tule pääsemään aikuisena töihin, koska ette opiskele tarpeeksi hyvin. Tulevaisuuden työpaikat arvostavat vaan koulutusta. Miksi minä sitten vielä täällä istun, huomasin pohtivani.

Yläasteen jälkeen tallustelin pitkään raskas reppu harteillani. ”Ei minusta taida olla mihinkään. En rohjennut katsoa ylöspäin. Siellä oli liikaa unelmia, mitä en kuitenkaan voi saavuttaa. Koska olin niin huono koulussa. Päädyin kerta toisen jälkeen kokeilemaan niitä ”minulle tarkoitettuja” mahdollisuuksia, huomasin kuitenkin kertatoisen jälkeen keskeyttäväni ne. En vaan kokenut sen olevan minun juttu.

Tänään olen ollut paikoillani samassa kaupungissa lähes 14-vuotta. Olen iloinnut viime vuosina siitä että; kaupan kassa tuntee minut. Tai tunnistan vastaantulijan olevan täältäpäin, tai kuka on käymässä. Huomaan vuodenaikojen vaihtuvan; kyllästymättä samoihin maisemiin. Lapset oppii koulussa, ja heidän kautta voin oppia niitä asioita mitä jäi itseltä kouluaikoina oppimatta. Ja uskallan sanoa sen ääneen, etten osannut tätäkään perusasiaa vielä.

Ymmärtääksesi oman voimasi; Sinun itse pitää oivaltaa oman tarinasi merkitys. Kukaan muu ihminen ei kirjoita tariinasi uusia sivuja, ellet tee sitä itse. Kaikki matkalla kohtaamasi asiat; on tarkoituksia. Eikä niistä tarvitsee ketään syyttää. Tarkoitus on aina alusta kasvulle.

Kaikki tarinan mukana kulkevat ihmiset tekevät tarinastasi ainutlaatuisen. Tarina kannatta päivittää hallitsevan elämäntilanteen mukaiseksi; voidaksesi kiittää mennyttä opetuksesta. Iloitaaksesi siitä, mitä sinulla on nyt. Ja mihin kaikkeen suunnitelmaan oletkaan vielä käytettävissä. Tarinaa kasatessa ehjäksi, vierellä pysyvät ihmiset ovat todellisia ystäviä.

#oletonnistunutoppimaan

Rakkaus överit!

Onneksi perheessä on aina joku, joka loistaa ympäristölle rakkaudessa kellimisen olevan maailman helpoin juttu. Osaanko huomata sen, ja suostunko siitä oppimaan?

Toinen kikattaa saadessaan huomion äidiltä. Toinen katsoo vierestä, tuntien pahaa mieltä toisen onnen tunteesta. Tuntuu, kuin en kelpaisi.

Kokeilen kiukkua, että äiti huomaisi. Äidin olemus ensin kiristyy. Hänkin alkaa hepuloimaan. Miten aikuinen voi hepuloida? Miettii lapsi. Hänhän on jo iso. Minä pieni. Kiukuttaa minua vielä enemmän, koska äiti ei minua ymmärrä.

Huomaan yllättäen; äidin olemuksen pehmenevän. Tulee äiti luokseni ja sanoo: Anteeksi, suuttumukseni. Tule syliin. Anteeksi, että en ole sinua huomannut tarpeeksi. Istutaan hetki. Sitten me halitaan, kutitetaan. Vedetään rakkaus överit. Muutkin innostuu riemusta. Kohta ollaan läjässä kainaloissa. Iloitaan meidän läjästä, rakkauden läjästä.

Näin toimii aikuisessa rakkauden vajeesta kärsivä sisäinen lapsikin. Kiukuttaa. En vain osaa sitä sanoittaa. Häpeä nousee pintaan; muistuttamaan huonoudesta. Yritän kiukulla kertoa sen, mutta puoliso suuttuukin siitä. Ei ole rakkauden kaipuuta helppo sanoittaa, mikäli kosketus rakkauteen on hukassa.

Lapsi on opettanut; silloin kun on kyse rakkauden tarpeesta, silloin minkä tahansa muun asian pitäisi voida odottaa. Rakkauden vajetta ei pitäisi hoitaa sillein, että lapsi odottaa aikuisen hoitavan ensin rästissä olevat kotityöt tai auton korjaamisen ulkona. Herätteleviä kysymyksiä; miksi antaisin rakkautta kaipaavan odottaa? Miksi haluan sitä rakkauden antamista paeta? Miltä minusta silloin tuntuu?

Opetellaan jakamaan rakkautta hetkessä. Sanomalla toiselle: olet rakas, tai anteeksi, ja kiitos. Rakkautta tarkoittavat sanat edistää rakkautta. Opetellaan nauramaan. Keksitään keino perheen keskelle; miten meillä heittäydytään rakkaus övereihin. Rakkautta kylvämällä, rakkaus voimistuu. Esimerkkini: Lapseni, olet niiiin rakas. Joo, olet minun ihana, rakas, murunen. Myönnän; tuntuu hyvälle kun lapsi vetää litanian äidille takaisin. Rohkeus heittäytyä rakkaus övereihin on avannut meidän perheessä rohkeutta puhua myös negatiivista tunteista ja huolista. On vaan huippua olla höpö ja tärkeä samaan aikaan.

Lapsi vaistoaa aikuisesta; onko lapsi paikalla. Lapsi vaistoaa, mikäli aikuisen sisäinen lapsi pelkää, tai kokee olevansa torjuttu. Lapsi vaistoaa, mikäli aikuinen on rikki. Lapsi kasvaa niin, että vertaa itseään aikuisen sisäiseen lapseen. Ja lapsen vapautunut olemus lähtee sulkeutumaan. Lapsi peilaa itseään kaikkiin lähellä oleviin sisäisiin lapsiin. Kunpa jokaisella lapsella olisi vierellä edes yksi höpö ja tärkeä aikuinen.

Kotona lapsi peilaa itseään vanhempiin, tarhassa hoitajiin, koulussa opettajiin, kyläpaikassa kyläpaikan aikuisiin, asioilla ohikiitäviin aikuisiin. Ihminen tarvitsee hyväksyvää peilausta, kasvaessaan vastuulliseksi aikuiseksi. Ihminen tarvitsee myös kärsivällistä mallia, opetellessaan rajoja, kasvaessa vastuulliseksi aikuiseksi.

Haluan sinun tiedostavan; olevasi vastuullinen esimerkki, miten välität.

Lapsen vaisto on sinussa aina.

#oletonnistunutoppimaan

Moniosaajan CV. #oletonnistunutoppimaan

Olen pohtinut millä yhdellä sanalla kuvaan itseäni.
Moniosaaja kuulostaa luontevalta siksi että;

  • Olen saanut syntyä suurperheesen vanhimpana likkana.
  • Olen tänään kuuden lapsen äiti.
  • Olen vaimo, miehelleni.
  • Olen nainen toteuttamaan unelmiaan.
  • Olen äitinä, lasten kasvatuksen myötä suostunut kasvamaan itsekin. Lapset ovat opettaneet minulle elämän tarkoituksen.
  • Ehdin työskennellä ennen perhettä useammassa asiakaspalvelu henkisessä työpaikassa.
  • Kasvun myötä, olen päivittänyt työminääni minunlaiseksi.
  • Minulla on myyjän erikoistutkinto.
  • Minulla on kotityöpalvelujen ammattitutkinto. Sisältäen yrittäjyys koulutuksen.
  • Maaliskuussa aloitan mindfulness -ohjaajakoulutuksen.
  • Kielitaito on heikkouteni.

Kirjoitan blogiani siksi, että kasaan arvokkaan osaamiseni itselleni että,- muille ymmärrettävään muotoon.

Instagramissa teen itseäni tutuksi työnantajille. Sekä mahdollista omaa yritystä ajatellen teen tutkimustyötä asiakashankinta/kysyntä mielessä.

Instagram #oletonnistunutoppimaan @jolevalove

Lähde rohkeasti seuraamaan blogiani että, ig-sivujani.

Kateuden pistos; mitä se voikaan opettaa.

Olen tutustunut itseni kautta kateuden tunteeseen.
Olen lukenut kateuden tunteesta kirjallisuutta.

Kateus vie pois rakkaudesta.
Kateus tuo ihmiselle pahaa.
Kateus on tuhoisa tunne ihmiselle, koska tunne pistää ihmisen olemaan varuillaan omassa elämässä.

Kateus saa ihmisen vertailemaan itseään muihin, unohtaen oman sisäisen tarpeen.
Vaikka onnistuisi, kokee epäonnistuvan.
Vaikka riittäisi, kokee riittämättömyyttä.
Vaikka haluaisi rakastaa, ei uskalla rakastaa.

Kateudesta voi oppia.
Suostumalla rohkeasti kohtaamaan kateuden tunteen tuomia vahingollisia muistoja.
Kukaan ei ole saanut syntymälahjaksi kateutta. Vaan se on muuttanut kehoomme ulkoisesta pahasta. Kateus on kehossa kuin riippuvuus, mikäli sen antaa käyttäytyä sisällämme niin, ettei itse voi vaikuttaa sen tuhoisaan käytökseen.

Kateus saa ihmisen varovaiseksi ja pelkääväksi.
Kateus haluaa ihmisen haluavan sellaista;
millä voi toiselle näyttää minulla menevän hyvin. Siten saaden ihmisen unohtamaan oman pahan olon sisältään.

Kateus on taitava ihmissuhteiden tuhoja.
Jos ihminen ei tunnista ja suostu tutustumaan kateuden kieroon tahtoon. Todennäköisesti ihmissuhteita tuhoutuu, Koska ei uskalla päästää ihmisiä lähelleen hylkäämisen pelossa.

Kateus istahtaa viereen silloin, kun unelmoit saavuttavasi itsellesi tärkeässä asiassa.
Kateus tulee muistuttamaan että, ei onnistu sinulta. Koska olet sitä tai tätä. Mitä jos kaikki menee pieleen? Riskit on niin suuret.

Kateus on pelkoa.
Tutustumalla ja kohtaamalla kateuden tunteeseen, pääset tutustumaan sen käyttäytymismalliin. Opit taidon siirtää sen kauemmas mielestä nimeämällä sen kateudeksi. Pikkuhiljaa pääset kateuden pelon yläpuolelle.

Tunnistamalla kateuden piston.
Voit todeta itselle; tunsin kateuden piston äsken kun kaveri onnistui.
Sanon sen siksi ääneen, että tunnistin sen kateudeksi. En tarvitse kateuden tunnetta pilamaan minulle tarkoitettua H yvää.
Ei varmaan kerkeä kateuden ääni kokonaan sammua matkalla.
Mutta joka kerta voi pohtia,
miksi se pistos tuntui juuri kyseisen kaverin onnistumisesta tai läsnäolosta. Saan silloin mahdollisuuden oppia kaverin tarinasta, ottamalla siitä tarvittavan omaan uuteen tarinaan. Silloin voin valita ja jatkaa omaa upeaa elämää omissa rajoissa.

Joka kerta voin kiittää pistoksesta, olevani vähän taas vahvempi kateuden rinnalla.

#oletonnistunutoppimaan

Uupuminen; Voimauttavana opetuksena.

Uupuminen elämässä;
Ei katso ikää.
Vaan se syntyy hitaasti silloin,
Kun et elä omaa elämää.

Kun kasvan tänään;
Tarkkailen itseäni,
millaisen mallin annan lapsille omasta suhtautumisesta omiin rajoihin.

Kun uuvuin vuosia sitten; Ammattilainen oli sitä mieltä, että pienet lapseni ovat uupumukseni syy. En suostunut sysäämään syytä lapsilleni.

Lapseni oli syy siihen; että piti pysähtyä. Oppimaan heiltä.
Heiltä mikä täällä on tärkeinä. Olla yhdessä, kuunnella ja rakastaa.
Olla läsnä ja tehdä elämässä asioita mistä tykkää.

Mikäli, nykyisten auttavien aikuisten mielikuva on se että, lapsi on syy aikuisen uupumukseen. On jokin asia pahasti pielessä. Ymmärrän sen sitä kautta;
ammattilaisen olevan inhimillinen ihminen ja on itse ollut lapsi. Ja hän oli kuullut liikaa sitä, että on vaivaksi.

Lapsi on opettaja. Lapsi uuvuttaa; jos pelkäämme hänen opetusta.

Moni meistä on varmasti kokenut, miten uupuminen vei vanhemman vielä kauemmaksi.
Tai miten uupunut ihminen häpesi sitä, että väsyi. Tai miten uupunut ihminen diagnosoitiin väärin. Eikä saanut oikeanlaista tukea selvitäkseen.
Tai miten uupuneen vierellä olevat, jäivät vaille tukea.

Uupuminen on piste sille, että jotain on tehtävä. Ja jotain on muutettava.
Uupumisesta toipuminen vie aikaa.
Mutta se työ mihin suostut.
Tekee sinusta sinut.
Tie voi olla hidas; mutta jokainen askel parantumiseen on askel onnistumiseen.

Oma toipuminen vei vuosia.
Mutta läsnäoleva rohkeus auttoi jatkamaan elämää. Toivoa vahvisti aina kokemus kun pystyi johonkin. Tai se kun huomasi rajan tulleen vastaan. Uskalsit sanoa etten pysty nyt enempään.

Suostuin tarkastelemaan malleja historiasta, samalla suostuen oppimaan lapsilta.
Olen saanut olla kuin ristitulessa ennen minua ja jälkeen minua sukupolven.
Jälkeen minun sukupolvi on sytyttänyt langan arjessa. Ennen minua sukupolvesta löysin ärsykkeen. Omassa sukupolvessa olen voinut siistiä elämäni minun rajoille sopivaksi.

Iloitsen tänään elämästä. Kiitän ja arvostan tänään elämää. Tiedän nyt, voivani mihin vain. Uskomalla itseeni. Koska itse olen itseni paras asiantuntija.

#Oletonnistunutoppimaan

Ole rohkea!

Rohkeutta on olla sitä mitä on. Rohkeutta on löytää se rohkeus mikä on itsestä.

Nuorena olin rohkea pakenemaan minua. Kuitenkin siinä rohkeudessa oli jotain mitä tarvitsen tänäänkin.

Pakeneminen tarvitsee rohkeutta. Löytäminen tarvitsee rohkeutta. Itse voin valita kumpaan käytän energian.

Voin pyytää itselleni rohkeutta. tunteakseni sen sisäisen rohkeuden millä olen jo näin pitkälle päässyt. Voin pyytää että, rohkeuteni pysyy voimana.

Nuoruuden rohkeudessa oli päättäväisyyttä. Saavutin; mutta tyytymättömyys saavutti kun oli aika iloita saavutusta.

Pakeneminen muuttui löytämiseksi.

Elämä on koulu. Elämä valitsi minut oppijaksi. Pakeneminen pysähtyi. Kotipaikkakunta muuttui pysyväksi. Sama työpaikka pysyi pidempään. Parisuhde muuttui liitoksi. Perhe kasvoi; Oman kasvun mukana.

Löytäminen pysäytti oppimaan pienistä; mihin oma pienuus oli kadonnut.

Kun ei tarvinnut rohkeutta pakenemiseen. Rohkeutta riitti pysähtyä oman ja läheisten äärelle.

Pysähtyminen oman äärelle on vaatinut eritason rohkeuden. Rohkeus on luottamus, millä voi onnistua silloinkin kun oikeastaan ei tiedä miten selviää.

Tänään ei tarvitse paeta. Rohkeutta on olla tässä.

Rohkeus, luottamus ja usko luo turvaa olla. Antaa aihetta olla kiitollinen. Kärsivällisyys on läsnä unelmissa.

On vapauttavaa unelmoida ja vahvistaa rohkeutta olemalla oma itse. Tuntien lempeyden vahvistuvan vanhan epävarman päälle.

Ole rohkea!